Ihan ensimmäisenä on sanottava, että tilaus tuli todella nopeasti! Tilasin hennan sunnuntaina (täältä) ja sain sen jo maanantaina! Tilauksen mukaan oli laitettu myös käyttöohjeet, hanskat ja pieni shampoopala. Hiukset on nyt värjätty ja tässä tulee minun kokemukseni lushin hennasta.
Henna oli levyssä josta sai pilkkoa itsellen tarvittavan määrän. Itse käytin kolme palaa tosin kaksikin olisi voinut riittää. Eli yhdestä levystä riittäisi minulle kolmeen värjäyskertaan. Palat murskasin puukon avulla ja laitoin muovikippoon. Ohjeen mukaan lisäsin kuumaa vettä ja sekoitin kunnes seos oli jugurtin tapaista. Sen jälkeen lisäsin kattilaan kuumaa vettä ja laitoin muovikipon sinne jotta henna pysyisi mahollisimman kuumana. Tämän jälkeen kävin hiukset niskasta alkaen läpi (juuresta latvaan edeten) sopivankokoisissa osioissa.
Levityksen jälkeen laitoin pussin päähän ja annoin aineen vaikuttaa 2h. (Ensin olin tehnyt tietysti testiraidan ohjeen mukaan.) Olin lukenut, että hennaamisesta tulee kauhea sotku, mutta itse en kokenut tätä sen sotkuisemmaksi kuin tavallistakaan hiusväriä. Kun aine oli tarpeeksi notkeaa levitettäessä niin sitä ei murustunut joka paikkaan. Aine ei myöskään valunut ja tuntunut päässä oikeastaan miltään. Tuoksu oli aika maanläheinen ja yrttinen, mutta minua se ei häirinnyt. Eikä se sieltä pussin alta paljoa tosiaan päässyt tuoksumaankaan.
Pesin hiukset ensin hyvin kuumalla vedellä ja sitten shampoolla ja lopuksi laitoin vielä hoitoaineen normaalisti. Henna lähti hyvin hiuksista. Heti hiukset kuivattuani huomasin, että ne olivat todella pehmeät ja kiiltävät! Näin terveentuntoisia hiuksia minulla ei ole ollut aikoihin! Hiukset tuntuvat myös tuuheammilta. En saanut vaalean pohjan vuoksi hiuksiin aivan niin syvää sävyä kuin halusin, joten hennasin hiukset uudelleen tänään ja nyt sävy on täydellinen suklaan/kahvinruskea!
![]() |
| Ennen hennaa- Ensimmäisen hennauksen jälkeen- Toisen hennauksen jälkeen |
Voin sanoa olevani enemmän, kuin tyytyväinen Lushin hennaan ja aion käyttää ehdottomasti sitä jatkossakin! Värjääminen oli paljon miellyttävämpää entä kemikaaliväreillä. Lushin henna myös hoitaa hiusta samalla ja sen kyllä näkeekin hiuksista. Tämän kokemuksen jälkeen paluuta kemikaalien pariin ei enää kyllä ole. Voin siis suositella tuotetta hyvillä mielin jokaiselle, joka kaipaa kemikaalivapaata tapaa värjätä hiuksia ja haluaa hiuksensa kiiltäviksi, terveiksi ja tuuheiksi.
(Värjäsin pidennykset samalla hennalla. Ne saivat myös lisää kiiltoa ja väri tarttui hyvin. Kuvassa olevat pidennykset ovat olleet minulla jo pidemmän aikaa, mutta ne ovat edelleen todella hyvässä kunnossa, joten en halunnut ostaa turhaan uusia vaan päätin värjätä ne. Pidennykset olen ostanut siis täältä.)
(Värjäsin pidennykset samalla hennalla. Ne saivat myös lisää kiiltoa ja väri tarttui hyvin. Kuvassa olevat pidennykset ovat olleet minulla jo pidemmän aikaa, mutta ne ovat edelleen todella hyvässä kunnossa, joten en halunnut ostaa turhaan uusia vaan päätin värjätä ne. Pidennykset olen ostanut siis täältä.)
Innostuiko joku siellä hennalla värjäämisestä?
Ps. Tekisi mieli kokeilla lushin shampoita ja hoitoaineita, kun tämäkin oli näin hyvä kokemus. Onko jollain kokemusta niistä?










